Käyttöohje espanjaan?

Rakkaat sukulaiset ja ystävät, käyttöohjeeni Espanjaan ja Fuengirolaan…… Kirjoitan teille ensimmäistä kertaa, kun en jaksa erikseen jokaiselle kertoa, mitä tänne kuuluu. Täällä on ihan kivaa..eilenkin paikalliset kantoivat 60 miehen voimin sellaista naisen näköistä patsasta , jolla lapsipatsas sylissä. Sitä kantamista kesti peräti neljä tuntia edestakaisin muutamaa korttelin väliä. Kaikki naiset oli pukeutuneet hienosti, ja kaikilla oli kukka päässä, miehillä oli puvut. Pari kertaa ne laski sen monta metriä korkean patsaan alas, kait niittekin pitää käydä vessassa ja tupakalla. Niillä oli paikallinen katolilainen juhla, ja lopuksi ne pukkas sen patsaan takas kirkkoon. Ihmisiä oli niin paljon, että bussiliikenne oli seis, ja reitin baarit varmaan suljettu. Seurattiin sitä tv:stä, en olisi uskonut, että 1,5 vuotta sitten olisin vastaavanlaista hidastetussa filmissä olevaa kulkuetta seurannut Tv:stä.

TV:stä täällä tulee jalkapalloa, ainakin 40 kanavalta. Paikalliseen baariin ei uskalla mennä otteluiden aikaan, ettei vaan vahingossa ole väärän joukkuueen puolta, silloin voi tulla vaikka poliisit paikalle, koska se aiheuttaa satavarmasti ketjureaktion. Muuallakin jos poliisit tulee paikalle, ei kannata ainakaan suomalaisittain v..lla, kylmää kyytiä tulee. Erääseen brittibaarinkin ne meni kolmella autolla rynnäkköineen ja luotiliiveineen. Ei täällä poliisit ole niinkuin Sergelin torilla Ruotsin poliisit tanssimassa tai Suomen poliisit, jotka eivät saa käyttää edes lamauttimia, etteivät vaan loukkaa milläänlailla lainvastustajia.

Jäi kesken..Eli kaikki huutaa ja puhuu yhteen ääneen. se tarkoittaa sitä, että täällä kukaan espanjanjalainen ei välitä pätkääkään, osaatko espanjaa vai et, siksi kannattaa kolme perussanaa opetella ihan ensimmäiseksi “vale” tarkoittaa okei, ja “si” =kyllä, niillä pärjää, kun ne ei kuitenkaan kuuntele sinua osaatko espanjaa vai et, vaan jatkavat asiansa loppuun, kannattaa siis noilla sanoilla olla vaan ymmärtävinään. Sitä loppua ei tule, jos et osaa kolmatta sanaa eli manana (lausutaan manjana), eli jatketaan huomenna..Kyllä noilla kolmella sanalla pärjää, kaikki muut sanat ovat plussaa kaiken huudon ja elämöinnin keskellä. Tämä on kuitenkin Espanjan Suomikeskus, joten ihan savollakin pärjää, raumalla ei, kun sitä ei ymmärrä Suomessakaan.

Kaupassa täällä on halpaa, juusto kannattaa kuitenkin ostaa palana, joten juustohöylä Suomesta mukaan, koska siivutetut juustot on tarkoitettu hintoineen turisteille. Kaupan hinnat lasketaan suomalaisittain oluessa ja viinissä, joten parhaimmillaan oluttölkki maksaa 19 centtiä ja viinin saa 89 sentin hintaaan, joten se hintatasosta. Isot kaupat on auki aamusta iltaan, pienet vetelee siestaa 14-16 välillä, kun niitä nukuttaa, kun ne valvoo yömyöhään ja aukaisee vasta klo 10. Kiinakauppoja on joka puolella, ne ei vedä siestaa, joten niillä on kassasta antaa kahdesta kympistäkin jopa takaisin. Niillä on pohjakassa, muilla ei. Jos kiinakaupassa loppuu vastaraha, ne ottaa kassan alta muovipussin, ja vetelee rahat sieltä. Myös pankeilla on siesta, joten sekin kannattaa huomioida, kun muutenkin jonottamiseen voi varata ilman ajanvarausta useita tunteja. Pankkiautomaateilla ei ole siestaa. Vanhat siniset Atm:t eivät ota nostopalkkiota, mutta espanjalaiset ovat keksineet, että punaisissa uusissa voi ottaa jonkun nostopalkkion. Kannattaa katsoa aina, että ottomatin takana on pankki, jos kortti kiskaistaan sisään sieltä, sen saattaa jopa saada takaisin. Norm. kerrostalon seinästä, sitä ei saa, kun kukaan ei tiedä kuka omistaa sen automaatin, vaikka siinä olisikin jonkun pankin logo.

Meillä on turvallista olla täällä, koska tämä on selvästikin poliisivaltio. Joka puolella on vartijoita ja poliiseja, eikä meillä ole maahanmuuttajia..Muita kuin me, joilla ei muutenkaan ollut sotaa kotisuomesta lähtiessä. Pyörä kuitenkin kannattaa ostaa käytettynä, siinä ne ovat vikkeliä, ketkä sitten ovatkin. Mullakin on vanha 30 eurolla ostettu vähän ruosteinenkin menopeli..ei muuten kelpaa kellekään, vaikka olisi ilman lukkoa.

Asunnonvälitys, oli se sitten vuokra-asuntovälitystä tai myyntivälitystä on sirkuksen keskustori, kaikki myy ja vuokraa kaikkia, eikä kukaan loppujen lopuksi ole selvillä mitä myydään tai vuokrataan. Et voi luottaa siihen, että näytössä välittäjä lupaa asunnon Sinulle, se voi olla joku toinen välittäjä luvannut muutama minuutti sitten jo toiselle. Sähkö on kallista, joten kaikki kaasulla oleva on plussaa asunnossa. Asuntoa ei kuitenkaan kannata ottaa 1-3 kerroksesta, ellet halua asua kaltereiden takana. Nyt näkee jopa uusimpia baareja ilman kaltereita, niillä on vakuutukset ja valvontakamerat. Vanhat baarit eivät ole kait sitä hoxanneeet.

Täällä suomibaarit aloittaa yrityksensä perse edellä puuhun, ensin ne vuokraa ent. sähkärinä tai meijerityöntekijänä edullisen baarin, ilman minkäänlaista ammattitaitoa. Sitten ne vasta haikailee lupien perään, ja odottelevet viikkotolkulla, että saisi edes jonkinlaisen luvan. Ilman musiikkilupia saattaa muuten tulla saavillinen vettä päähän..ei luvanantajilta vaan naapureilta yläkerrasta.

Täällä siis Fuengirola, Feriajuhlat alkoivat, ja niitä kestää viikon verran. Uusia vapaapäiviä tiedossa espanjalaisille myös pitkin vuotta, nimittäin osissa maakunnissa on eri aikaan juhlapäivät keskellä viikkoa, ja sitten niihin yhdistetään vielä koko valtion yhteiset, joten ehkä kuitenkaan en hae kansalaisuutta. Muuten koko ajan olisi juhlanaihetta, koska meillä paistaa lähes aina aurinko, siksi mekin olemme täällä. Ihminen on valoisampi ja iloisempi..ison valon kanssa.
Niin ja nettiyhteydet ja puhelin toimivat kuten Suomessakin, kun muistaa ne maksaa..niin kuin Suomessakin. Ihmiset ovat paljon täällä FB:ssa ja yleensäkin nettisivuilla, ja etenkin “Mitä tahansa Costalla-palstalla”. “Vittuile rauhassa Costalla” -palstaa kun ei vielä ole perustettu, joten sitä odotellessa…sinne saisivat vastata ne, joilla ei ole muuta tekemistä kun v..lla vierailijoiden kyssäreihin.

Tässä Sirpa, yli 15000 minuuttia pian naimisissa, joten aina on juhlan aihetta.
sirpa@homeinspain.net